lauantai 29. kesäkuuta 2013

Black N Yellow

 photo IMG_4056ndashKopio_zpsf5578f8c.jpg Aleshoppailu on sellainen juttu, mikä harvoin menee ihan putkeen. Suurimpien alennusten aikaan kaupat on kyllä pullollaan vaikka mitä kivaa, mutta harmittavan usein ne on niitä juuri saapuneita uutuuksia, jotka eivät ole alehintoja nähneetkään. Tällä viikolla onnistuin kuitenkin tekemään ihmeen paljon ihan niitä alelöytöjä ja enimmäkseen mukaan tarttui tavaraa, joka on ollut ostoslistalla jo pidemmän aikaa.
 photo IMG_4085ndashKopio_zpsb0e8132d.jpg Tässä asussa shoppailin torstaina, kun vihdoin pääsin kunnolla kiertelemään kauppoja. Yritin kyllä mennä ostoksille jo maanantaina, mutta tuli vähän mutkia matkaan. Lähdin nimittäin suoraan töistä kaupungille ja heti ensimmäisestä kaupasta löysin parkatakin. Hinta tiputettu 120 eurosta puoleen ja ainut rekissä oleva kappale oli juuri oikeaa kokoa. Uusi parka on ollut metsästyksessä koko kevään, joten turha sanoakaan kuinka tyytyväinen olin. Ennen kun pääsin kassalle...
 photo IMG_4058ndashKopio2_zps7649b367.jpg Olin nimittäin jo maksamassa takkia kun tajusin jättäneeni pankkikortin pois lompakosta lähtiessäni viikonloppuna baariin. Tietenkään en muistanut laittaa sitä takaisin ja siinä sitten yritin shoppailla. Lompakon pohjalta löytyi 50 senttiä, sillä ei vielä takkia ostettu. Myyjäpoika sitten lupasi pitää takkia hetken syrjässä, eihän aletuotteelle voinut varaustakaan tehdä.
  photo IMG_4064ndashKopio_zpsa7f8bb38.jpg Kaupan  ulkopuolella pohdiskelin, mistä kiskoisin rahat siihen hätään. Onneksi olin hetkeä aikaisemmin sattumalta törmännyt Tampereen kaveriini Sonjaan, jolle soitin hätäpuhelun. Sonja oli onneksi vielä sovittelemassa vaatteita samassa kaupassa ja sain kun sainkin maksajan takilleni. Uskomaton tuuri kyllä, että satuttiin juuri törmäämään. Kiitos vielä ihan älyttömästi ihanalle päivänpelastajalle!
 photo IMG_4061ndashKopio_zps76e9263a.jpg
Hame H&M 2nd hand | T-paita Zara (ALE) | Laukku Call It Spring, New York

P.S. Tekniikan ihmelapsi ei ymmärrä, miksi pysty- ja vaakakuvat ovat eri levyisiä vaikka ne on tallennettu saman kokoisina...

4 kommenttia:

  1. et muuten muistanu mainita kuinka pro ja vip kuvaaja sul on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, anteeksi! Ens kerralla lupaan mainostaa. Täytyy ottaa piakkoin photoshootit :)

      Poista
  2. Onpas kiva hamekin, onks sekin uus?? T:Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, uuden voi toki käsittää monella tavalla. Rekommendeeraan fb-kuvistani Smurffibailu-kansiota ja sieltä erinäistä kurki/kungfu-kuvaa ;)

      Poista